Venäjä ja päättäjiemme sokeus

Minkä takia suomalaiset poliitikot johdonmukaisesti kieltäytyvät näkemästä Venäjää uhkana? Muutamia seikkoja nykytilanteesta silmänsä ummistaneille poliitikoille: Venäjä on aseellista voimaa käyttäen anneksoinut suvereenin naapurinsa (Ukrainan) osan (Krimin). Lisäksi se tukee taloudellisesti ja aseellisesti itä-Ukrainassa toimivia separatisteja ja tekee kaikkensa mustamaalatakseen vapaissa vaaleissa valitun Kiovan hallituksen omassa mediassaan. Samassa yhteydessä Venäjä on myös pyyhkinyt persettään kansainvälisillä sopimuksilla; Venäjä yhdessä USA:n ja brittien kanssa takasi Ukrainan rajat kun se luovutti pois sille Neuvostoliiton romahdettua jääneet ydinaseet (Budapest Memorandum on Security Assurances).

Venäjä on myös kiistatta kaikkea muuta kuin demokraattinen oikeusvaltio. Venäjän oikeuslaitos tanssii täysin Kremlin pillin mukaan; tästä elävänä esimerkkinä oppositiojohtajien ja muiden “väärien mielipiteiden esittäjien” poliittiset oikeudenkäynnit (esim. Hodorkovski, Navalnyi). Riippumaton media on valtiovallan ahdistelun kohteena (esim. Väkivalta ja pelottelu Ukrainan kriisistä ja kuolleista venäläissotilaista raportoineita kohtaan), kun taas kaikki suurimmat sanomalehdet, televisio- ja radiokanavat ovat valtio-omisteisia. Venäjän media on käytännössä valjastettu Kremlin propagandatehtaaksi samalla tavoin kuin natsi-Saksan media oli alisteinen Goebbelssin propagandaministeriölle. Propagandan ja vääristelyn määrä on ilmeistä ja peittelemätöntä ulkopuolisen näkökulmasta. Suomalainen esimerkki tästä on Venäjän lapsiasianvaltuutetun täysin tekaistut hyökkäykset Suomea kohtaan. Astahovin toteuttama mustamaalaus ei ole yksittäisen venäläisvirkamiehen sooloilua, se on osa Kremlin propagandahyökkäystä Suomea vastaan. Silti päättäjämme ovat hiljaa.

Sitten asioita Suomen strategisesta sijainnista. Maantieteellehän ei tunnetusti voi mitään ja se oli viime kerrallakin itänaapurin syistä suurimpia marssia rajan yli. Ensimmäisenä Ahvenanmaasta: se on kansainvälisellä sopimuksella demilitarisoitu saaristo, jolta nykyaikaisilla asejärjestelmillä (ilma- ja meritorjuntaohjuksilla) pystyy kontrolloimaan kaikkea Suomenlahdelle, Merenkurkkuun ja Tukholmaan suuntautuvaa meriliikennettä. Vihamielinen taho pystyy sieltä käsin estämään lähes kaiken Suomen viennin ja tuonnin (ml. Lääkkeet, ruuan, sotilastarvikkeet). Sama koskee myös Baltian maita. Ruotsin tilanne laivaliikenteen osalta ei olisi yhtä epätoivoinen, mutta Tukholma olisi eristetty ja uhattuna.

Toinen tärkeä seikka strategisessa sijainnissamme on Lappi ja sen lentokentät. Niiltä käsin ei hallita pelkästään Pohjois-Suomen ilmatilaa vaan koko pohjoista Skandinaviaa, Kuolan niemimaata ja Pohjoista Jäämerta. Kriisitilanteessa niillä on joko omat tai vieraat ilmavoimat, ne ovat sotilaallisesti liian tärkeitä jäädäkseen tyhjiksi oli Suomi suoraan kriisin osallisena tai ei. Sama tosiseikka koskee myös käytännössä koko Suomen etelärannikkoa (erityisesti satamia). Pietarin ja Tallinnan meriliikenne voidaan sulkea niiltä käsin, mikä tarkoittaa käänteisesti siis sitä, että Venäjän tuntiessa itsensä uhatuksi Suomen etelärannikon strateginen merkitys korostuu. Nämä sotilasstrategiset seikat ovat riippumattomia Suomen sotilaallisesta liittoutumattomuudesta.

Ahvenanmaa ja pääkaupunkiseutu ovat erittäin haavoittuvia kohteita hyökkääjälle. Skenaario: Venäjä siirtää maihinnousudivisioonan (10000+ miestä) Pietarista Kaliningradiin laivasto-osaston suojaamana. Helsingin kohdalla osasto kääntyy pohjoiseen. Mitä Suomi tekee? Eduskunta ja presidentinlinna ovat hyökkääjän ensimmäisiä kohteita ja ne vallattuaan päättäjämme pakotetaan aseilla uhaten kieltämään puolustusvoimilta vastarinta. Mitä puolustusvoimat tekee? Armeijamme liikekannallepano kestää viikkoja ja kuukausia. Helsingin valloitus tällaisella yllätysiskulla olisi ohi päivissä, todennäköisesti tunneissa.

Hyökkäys tuomittaisiin laajalti, YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuisi useaan kertaan, mutta sen kädet olisi sidotut, koska Venäjällä on veto-oikeus. Venäjälle asetettaisiin varmasti uusia pakotteita, jotka samalla kuristaisivat myös suomalaisia sillä Venäjän miehittämänä kaikki tavaraliikenne Suomen ja lännen välillä lakkaisi. Kuka auttaisi yksinäistä Suomea? Sotilaallisesti ei kukaan. Kukaan ei ryhtyisi sotaan pelkän Suomen takia, pienenä puolueettomana maana olemme suurvaltojen näkökulmasta uhrattavissa. Taistelisimme yksin kuten talvisodassa, mutta sotatoimet eivät rajoittuisi rajalle ja metsiin, vaan ne käytäisiin kotipihoillamme.

Epädemokraattinen, sotilasvoimaa ulkopolitiikan jatkeena käyttävä suurvaltanaapuri on Suomelle eksistentiaalinen uhka. Venäjän uhan vähättely ja siitä vaikeneminen on epäisänmaallisinta mitä päättäjämme voivat tehdä kun puhutaan turvallisuuspolitiikasta. Meillä rummutetaan samoja mantroja sotilaallisesta liittoutumattomuudesta ja uskottavasta puolustuksesta, mutta samalla sotilaallisten asioiden parhaat asiantuntijat eli ammattisotilaat on vaiennettu ”poliittisella ohjauksella”. Puolustusvoimat nauttii laajaa arvostusta kansalaisten keskuudessa, miksi siis heidän asiantuntijoilta on käytännössä kielletty osanotto Suomen turvallisuuspolitiikasta keskusteluun? Itse haluaisin ainakin kuulla suomalaisten sotilaiden rehelliset mielipiteet Suomen sotilaallisesta asemasta ilman poliitikkojen paskanjauhantaa.

Lisäksi kysyisin poliitikoiltamme, että mikä suhteestamme Venäjään tekee niin ainutlaatuisen ettei meidän nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa tarvitse ottaa edes huomioon maahantunkeutumisen mahdollisuutta? Ukrainalaiset ovat venäläisten veljeskansaa, siitä huolimatta Krim on anneksoitu ja Venäjän federaatio on aseellisesti touhuamassa itä-Ukrainassa. Suomi on osa länttä ja Ukrainan tapahtumat ovat juuri sellainen kriisi Venäjän ja lännen välillä, joka asettaa Suomen uhanalaiseen asemaan. Silmien sulkeminen ja pään työntäminen pensaaseen eivät muuta tosiasioita miksikään. Vai onko vain niin, että poliitikkomme ovat liian YYA-ajan pauloissa? Kun paska osuu tuulettimeen, Kremlille kumartelulla pysyisi ainakin vallassa. Ja poliitikon tärkein tehtävähän on tulla uudelleenvalituksi.

Published by

NA

Olen suomalainen, kansainvälisestä ja suomalaisesta politiikasta ja historiasta kiinnostunut opiskelija. Blogini tarkoitus on lähinnä purkaa ajatuksiani ajankohtaisista ja ei-niin-ajankohtaisista asioista. Tähän asti olen kirjoittanut Venäjän toimista ja Suomen maanpuolustuksesta, mutta aiheet voivat olla periaatteessa mitä vain. Kirjoittelen tänne epäsäännöllisesti silloin tällöin. Teen tätä lähinnä itseäni varten. Jos haluat ottaa yhteyttä, laita mailia osoitteeseen: toisinajattelija@gmx.com.

3 thoughts on “Venäjä ja päättäjiemme sokeus”

  1. Et ilmeisesti ole kuullut käsitteestä “diplomatia”. Se ei useinkaan estä järkevää ajattelua. Et aivan ilmeisesti ole myöskään kuullut organisaatiosta nimeltä “Suomen puolustusvoimat”. Se on koko olemassaolonsa vain valmistautunut Venäjän (NL:n) aggressioihin. Ihan pätevästikin. Ne, kieltämättä, joskus aika paskojakin päätöksiä tekevät poliitikot ovat kautta vuosikymmenten kuitenkin siunanneet rahat puolustukseen pahimman varalle. Se diplomatia tarkoittaa usein sitä, että hymyillään kohteliaasti vaikka toisen pärstä vituttaakin. Sitä kutsutaan hyväksi käytökseksi. Tää tilanne on kuitenkin ollut aina kuin sökössä; kaikki tietävät. Jos et sä sitten ollut se, joka ei tiennyt….

    Like

    1. Molemmat käsitteet ovat kyllä erittäinkin tuttuja. Olen koko pienen ikäni seurannut puolustusvoimien tekemisiä ja kehityssuuntia suurella mielenkiinnolla, siksi olenkin Suomen nykyisestä tilanteesta niin huolestunut. Ylimielisestä vastauksestasi päättelen että joko a) et ota esille tuomiani pointteja vakavasti tai b) luotat Suomen poliittiseen johtoon ja sen ylläpitämään “linjaan”. Poliitikkomme toistelevat samoja mantroja liittoutumattomuudesta ja uskottavasta puolustuksesta kun ympärillä oleva maailma muuttuu ja itänaapuri kehittelee uusia sodankäynnin muotoja. Miinakieltosopimus, reserviläisten määrän vähennykset, kertausharjoitusten vähyys… nämäkö ovat “uskottavaa puolustusta”?

      Like

    2. Käsite diplomatia voidaan ymmärtää muutamallakin eri tavalla. Ruskeakielisyys ei ole minun mielestä diplomatiaa. Tottakai täytyy hyvät tavat säilyttää, mutta jos Venäjä ei hyviä tapoja noudata, pitääkö silti sitä kumartaa? Ukrainaan hyökkääminen on kaikkia diplomatian sääntöjä vastaan, pitäisikö se legitimoida? Onko se nykymaailmassa hyväksyttävää? Ei, ei ja ei. Tietääkseni elämme yhteiskunnassa (ja maailmassa), jossa ainakin pitäisi kunnioittaa kaikkien valtioiden koskemattomuutta. Venäjä on toimillaan osoittanut, ettei sitä valtioiden suvereniteetti kiinnosta. Täytyisikö Suomen siltikin mielestäsi jatkaa samaa kumartelulinjaa ja samalla haistattaa paskat kaikille, joiden oikeuksia on poljettu ja joita on sorrettu? Kyllä on aiheellista ihan oikeasti avata silmät ja alkaa tekemään asioita, jotta emme ole kohta samassa jamassa kuin Ukraina. Tietysti asioilta voi aina myös sulkea silmänsä ja toivoa parasta…

      Like

Leave a comment